perjantai 16. tammikuuta 2015

Kuplutteleva pipo

Huhuu! Kyllä täällä vielä ollaan! 
Tämä rouva vaan aloitti taas työt äitiysloman päätyttyä ja tämä nyt sattuu olemaan vuorotyötä. 
Se kummasti vain vei alkuunsa paljon energiaa kun halusin oppia kaikki uudet asiat heti! :)
 Tämän lisäksi vielä joulunvietto, uusvuosi ja vielä sairastelua päälle.. 
Että ihan tekemistä on riittänyt eikä ole tullut mieleenkään istahtaa koneelle postaamaan. 
Mutta ihan ilman käsitöitä en silti kuitenkaan ole pystynyt olemaan! 
Niitä on syntynyt tasaiseen tahtiin. 

Jossain törmäsin "kuplasukkiin" ja näihin heti silmät ihastui! 
Sukille ei ollut kyllä tarvetta kun äiti ja miehen mummo niitä ahkeraan kutoo.
 Päätin kokeilla tätä pipoon ja hauska kyllä tulikin! 


  Kuviointi on sellaista että tästä tuli kolmiulotteinen, kuplat on koholla. 
Samalla tämä on myös hyvin joustava. Ja jopa yllättävän nopeaa tehdä.
 Jokaista työkohtaa ei tullut kuvatuksi, enkä ala sitä neuvomaan kun se on vaikea kertoa, mutta hyvät ohjeet löytyy netistä, kun kirjoittaa kuplasukat.


 Pipon kavennus kohta aiheutti monta harmaata hiusta kun piti tehdä, purkaa, kokeilla erillälailla, purkaa ja pari kertaa vielä samat uudelleen.
 Kuplat oli täysi mahdottomuus saada pysymään siisteinä kavennusten kans. Äkkiseltään vaikuttaa helpolta mutta kokeilkaa ja kertokaa heti jos joku siinä onnistuu!
 Päätin pelkällä mustalla sitten tehdä loppuun
 ja ehkä näin oli parempi kun ajatuksena kuitenkin oli valkoinen tupsu.


Hauskan näköistä nurjalta, eikös?

 Nurjalta puolelta muuten aika hauskan näköistä tämä! 
 Tupsun tein pyörittämällä valkoista lankaa puisen keittiölastan ympärille. Ohjeen olen nähnyt joskus Pinterestissä.Näin sai nopeasti valmista, vaikkakin tupsua piti leikkaamalla muotoilla pyöreämmäksi.

 Ajatuksena olisi tehdä kaveriksi samoista langoista kaulahuivi, mutta on se ompeleminen vain niin paljon nopeampaa hommaa ;) 
Jos sen jättäisi suosiolla ensi jouluksi, silloin malttaa aina hetkisen istuakin vaikka takan ääressä..




Oikein hyvää viikonloppua!
-Juulia

1 kommentti:

  1. Ihana pipo. Olen nähnyt jossain kuvia tuolla tekniikalla tehdyistä lapasista. Näyttää aika vaikealta tekniikalta :-)

    VastaaPoista